Yksi Tehtävä

                        

Järjen alueelta on siirrettävä tunteen alueelle se totuus että ihmisten hyvä piilee siinä että he liittyvät yhteen, ja nyt vallitsevan väkivallan tilalle on korotettava se Jumalan, toisin sanoen rakkauden valtakunta joka meille näyttäytyy ihmiselämän korkeimpana päämääränä – siinä on taiteen tarkoitus meidän aikanamme.

 

Siteeraus on Leo Tolstoin, vuonna 1898 julkaistun Mitä on taide – yhteenvedon viimeisiltä sivuilta.

 

Silmiemme edessä on räjähtänyt kupla, kansan kokoinen sellainen. Se tapahtui välillesti Krista Kososen lausunnon tähden, mutta suurempaa kuvaa tarkasteltaessa siksi, että saavutimme kansana kulminaatiopisteen, joka mahdollisti herätyksen – kansallisen tilamme tarkemman tarkastelun. Meille on annettu puhkeamisen myötä kollektiivisesti syvempi näkökyky, joka saattaa hetkellisesti näyttäytyä eristävänä, jopa luotaantyöntävänä, mutta mahdollistaa parhaimmillaan käytettynä yhden tärkeimmistä yhteiskunnallisista havainnoista pitkään aikaan – yhdistymisen (ei yhtenäistämisen) välttämättömyyden.

Kuplan - tai kuplien - puhkeaminen lienee yksi suurimmista yhteiskuntaamme koskettaneista siunauksista pitkään aikaan.

 

 

Mitä lapsi tekee kun suuri saippuakupla puhkeaa ? Hän puhaltaa  välittömästi henkäyksen uusia taikapalloja. Kuplakeskustelussa on kyse leikistä, johon jokainen meistä on osallinen, halusipa sitä tai ei. Miksi ? Koska väreilemme hienojakoisella tasolla kuplamme mukaisesti. Toisin sanoen, jokainen meistä puhaltaa kuplistaan juuri itsensä kokoisia, näköisiä ja muotoisia palloja -kunnes kuolema koskettaa. Saippuakuplia voisikin verrata energeettiseen luonteeseemme. Me yhdymme toisiin kupliin ja muodostamme rykelmiä fokuksemme mukaisesti. Mitä suurempi energiatiheymä (tunneside) tiettyä ilmiötä ja asiaa kohtaan, sen todennäköisemmin tuo asia saapuu elämäämme - tai pysyy siinä. Me näemme sen, koska etsimme sitä. Hyvin yksinkertaista. Jopa niin yksinkertaista, että siitä muodostuu helposti sokea piste. Se vain on liian lähellä. Kunnes sekin puhkeaa.

 

 

 

Olisi universumin henkisen luonteen vastaista yrittää kieltää kuplien muodostuminen – sillä se on luonteeltaan ääretön, kaiken aikaa kasvava ja rajaton, mutta samalla sisälleen rajattomasti eri taajuuksilla väreilevää, elämää muotoileva organismi. Kaikki sen sisällä liikkuva luo kaiken aikaa uutta, eikä muuta voi. Me yhdistymme, olemme aikamme yhdessä, opimme, kasvamme, riitelemme, koemme yhdessä, kunnes jälleen muutumme, muutamme muotoamme, ymmärrämme, kasvamme lisää ja  jatkamme toisaalle yhdistyäksemme jälleen. Tätä jatkuu ikuisuuteen asti. Vain muutos on pysyvää, mutta se onkin kaiken oleellisen ydin.

 

 

Meillä on nyt ainutalaatuinen hetki käyttää tämä puhkeamisen suoma tietoisuus rakkaudellisella, (perinteisemmin ilmaistuna, rakentavalla) tavalla hyväksemme. Puhun kuitenkin rakkaudesta hyvin tietoisesti, sillä se on todellisuudessa ainoa elämää ylläpitävä voima, olimmepa siitä mitä mieltä tahansa. Ilman sitä kaikki kuplat kuolevat ennen aikojaan ja ilman todellista muutosta, kasvua. Vain rakkaus mahdollistaa todellisen muutoksen. Nimittäin kaikki se mikä ei kosketa, ei myöskään muuta ihmistä. Tämän tietää jokainen joka on joskus rakastanut.

Rakkaus muuttaa ihmisen.

 

 

Meistä jokainen kaipaa yhteyttä, kuka muuta väittää valehtelee. Kuplakeskustelun näkymättömässä ytimessä on kansallinen pyyntö, tarve syvempään yhteyteen. Usein meidän on helpointa yhdistyä pieneen yhteisöön, lähipiiriin, perheeseen, ystäviin tai erilaisiin yhteisöihin kiinnostuksen kohteista, taustasta, elämäntapahtumasta – ja tilanteesta riippuen. Mitä rohkeammin avaamme sydäntämme, sitä helpompi meidän on löytää jonkinlaista tarttumapintaa – inhimillistä ydinta – kanssamatkustajistamme. Mielemme erottelee – mutta sydän yhdistää. Siitä ovat lapset selkein esimerkki – ja jokainen meistä on joskus ollut lapsi. Toisin sanoen, sydän auki.

 

Ehkä kuplassa onkin kyse haavojen parantumisesta? Ennen kuin ne voivat parantua, ne on tunnistettava ja puhdistettava. Kestävimpänä parannuslääkkeenä toimii elävä olento, sielu joka hyväksyy, kuulee ja kuuntelee. Poikkeuksetta. Siksi tämä kupla puhkesi, jotta me kuulisimme herkemmin, näkisimme selkeämmin ja kohtaisimme aidommin. Jotta me palaisimme sinne mitä kohden kuplat meitä kuljettavat. Suurempaan yhteyteen, laajentumiseen siinä tiedossa, että jonain päivänä tämäkin kupla puhkeaa ja olemme taas astetta suurempia. Emme enää mahtuneet sinne, missä vielä hetki sitten todellisuuttamme elimme. Ajatuksemme määrittelevät todellisuuden mihin uskomme, toisin sanoen; Elät juuri nyt siinä todellisuudessa mihin uskot.

 

Tolstoi uskoi ihmiselämän perimmäisen  päämäärän olevan rakkaudessa. Ei liene sattumaa, että juuri tunteiden tulkitsijan ammattilainen, näyttelijä, oli keskeisessä roolissa kupla-ilmiön esillenostajana. Taiteen tehtävä on tuoda keskustelu rationaaliselta tasolta tunteisiin – jotta emme unohtaisi, toisiamme